• Etusivu
  • Seuran esittely
  • Aikuiset
  • Lapset ja nuoret
  • Kilpailu ja valmennus
  • Ajankohtaista
  • SUNLahti
  • SM-JV 2012
  • Aikataulut
  • Ohjelmamuutoksia
  • Löytötavarat
  • Ilmoittautuminen
Etusivu>Ajankohtaista>Gymnaestrada 10.-16.7.2011

Gymnaestrada 10.-16.7.2011

Pakilan Voimistelijoista osallistui 22 hengen voimistelijaporukka kansainväliselle harrastevoimistelufestivaalille Sveitsin Lausannessa heinäkuussa. Kaiken kaikkiaan Suomesta mukana oli n. 1400 voimistelijaa ja koko tapahtumassa yli 20 000 osallistujaa.
PNV:n voimistelijoita oli mukana kenttäohjelmassa Kalevala, halliohjelmassa Tanssiaiset ja lisäksi Riikkasten halliohjelmassa.
Sää suosi tapahtumaa, jonka järjestelyt sujuivat erinomaisesti. Lausannen kaupungissa oli neljä torilavaa, joissa pyörivät esitykset aamusta iltaan. Lisäksi itse tapatuma-alueella oli yhdeksän isoa hallia ja näissä myös erilaisia puolen tunnin kestoisia esityksiä: miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, välineillä ja ilman, akrobatiaa ja tanssia, temppuja ja voimistelua. Kaikkia yhdisti kuitenkin voimistelun ja liikunnan ilo sekä nautinto esiintymisestä. Jokaisen hallin esiintymismattoa ympäröivät katsomot ja yleisö kannustikin esiintyjiä railakkaasti.
Hallialueen vieressä Lausannen olympiastadionilla nähtiin eri maiden kenttäojelmia. Suomi sai ansaitusti runsaasti kiitosta ohjelmastaan.
Lisäksi iltaisin Malleyn hallissa järjesttiin isoja gaalanäytöksiä. Suomi oli mukana Pohjoismaiden yhteisessä gaalanäytöksessä. Malleyn läheisyydessä oli päivisin koulutustilaisuuksia ns koulutusfoorum.

Seuraava Gymnaestrada pidetään Helsingissä 2015. Matkalla syntyikin jo idea PNV:n omasta halliohjelmasta kotitapahtumaan. Tule mukaan, tämä on tapahtuma, joka virkistää, yhdistää ja tuo ison hymyn huulille!

Kalevala-ohjelman PNV:n väki: edessä Pohjolan tyttäret, oransseissa asuissa Louhettaret ja sinisissä Ainot.

Gymnaestrada kisamaskotti kera PNV:n väen.

Hallialueen tapahtumavilinää.

PNV:n pj Kertti Valve johdattaa väkensä kohti Helsingin Gymnaestradaa!

Pakilan Voimistelijat PNV - Ohrahuhdantie 2a - 00680 Helsinki - Jäsenyhdistys SVOLI - 0215257-7 - Yhteystiedot